Millog Marine & Powerin Teijon telakan yksikönpäälliköllä on useimmiten monta rautaa tulessa niin töissä kuin vapaalla.
Meri on tärkeä elementti Lauri Laaksoselle, Millog Marine & Powerin Teijon telakan yksikönpäällikölle. Hän kertoo, kuinka Salon Halikossa vietetty lapsuus,
mökkikokemukset Teijossa ja Särkisalossa sekä veneilyharrastus ovat tehneet meren läheiseksi. Nyt merimaisema aukeaa toimiston pihamaalta.
Laaksonen aloitti tehtävässään marraskuun alussa 2024. Uuteen rooliin asettuminen on sujunut hyvin, ja hän kiittelee lämpimästä vastaanotosta.
Laaksonen on koulutukseltaan meritekniikan insinööri ja työskennellyt urallaan muun muassa uudislaivatuotannon suunnittelun parissa. Telakalla hän on päässyt tutustumaan iäkkäämpään laivatekniikkaan.
– Olen pyrkinyt seuraamaan asentajien työtä ja kysellyt paljon, miten työtä
tehdään. Minusta on tärkeää ymmärtää, mitä kaikkea telakoinneissa tapahtuvat työt sisältävät, Laaksonen kertoo.
– Vanhojen, vaikkapa 1950-luvulta peräisin olevien alusten korjaaminen on aivan erilaista kuin uusien risteilijöiden suunnittelu. Vaikka kuinka varautuisi, osa asioista selviää
vasta, kun laiva saadaan telakkaan.
Uskon, että
Lauri Laaksonen, Teijon tealakan yksikönpäällikkö
paras lopputulos
saavutetaan
kuuntelemalla
kaikkia.
Laaksonen vastaa telakan päivittäisen toiminnan johtamisesta ja kehittämisestä. Työhön kuuluu myös asiakkaiden tapaamista sekä tarjousten laatimista yhdessä myynnin kanssa. Telakan arki on hektistä; yksi alus tekee lähtöä, toinen on jo tulossa ja samalla lasketaan uutta tarjousta.
Monipuolinen työ sopii Laaksoselle, jolla on myös työn ulkopuolella useimmiten monta rautaa tulessa. Erityisesti häntä pitää kiireisenä rakas musiikkiharrastus. Bändissä solistina toimivalta Laaksoselta taipuvat niin tangot ja valssit kuin Käärijän Cha cha chakin. Hänen mukaansa muun muassa häissä ja yritysjuhlissa esiintyvä yhtye viettää lähes kaikki lauantait keväästä pikkujoulukauteen keikkamatkoilla.
– Bändissä muut jäsenet ovat ammattimuusikoita. On ollut upeaa päästä tekemään musiikkia heidän kanssaan. Vaikka keikkailu vie aikaa, se on sopivaa vastapainoa
arkityölle.
Uudessa roolissaan Laaksonen sanoo pyrkivänsä olemaa reilu ja toiset huomioiva johtaja. Hän painottaa työturvallisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasavertaisuuden merkitystä.
– Toiminnan kehittäminen yhdessä koko työyhteisön kanssa on minulle tärkeää. Uskon, että paras lopputulos saavutetaan kuuntelemalla kaikkia.
Haluaisitko sinä olla osa tiimiämme Millog Marine & Powerissa? Tarjoamme haastavat ja monipuoliset työtehtävät sekä joustavat urapolut kehittää omaa osaamistasi edelleen. Lue lisää täältä!